Sapere kotona – aistit arjen ruokailutilanteissa

Lasten makukoulut näkyvät päivä päivältä enemmän varhaiskasvatuksessa. Makukoulut pohjaavat Sapere-ruokakasvatusmenetelmään, jossa tutustutaan ruokamaailmaan; ruoka-aineisiin, ruokailuun ja ruoan valmistukseen kaikkien aistien välityksellä. Sapere tarkoittaa ’maistella, tuntea’ ja menetelmän on kehittänyt ranskalainen kemisti Jaques Puisais. Parhaillaan ympäri Suomea kiertävä Makumestari-kiertue tutustuttaa aikuisia ja lapsia Saperen maailmaan ja päättää tämän vuoden kiertueensa huomenna Tampereelle. Myös Ravitsemusklinikka on kouluttautunut Sapere-makukouluohjaajaksi.

img_3818-2img_3816

Kun Saperea ajattelee tarkemmin, huomaa, että sitä voi halutessaan soveltaa itse asiassa hyvin moniin arjen tilanteisiin. Sanotaankin, että Sapere on ennen kaikkea asennemuutos. Monet ovat innostuneet soveltamaan makukoulun periaatteita esimerkiksi kotona. Arjen kiireisyys asettaa omat haasteensa varsinaisten makukouluratojen ja erilaisten maistelu- ja haistelupisteiden järjestämiselle kotona. Kaikki aistit – maku-, haju-, kuulo-, näkö- ja tuntoaisti – kannattaakin ottaa monipuolisesti käyttöön jokapäiväisissä ruokatilanteissa. Tämä edistää samalla ruokailutilanteeseen keskittymistä ja tukee tietoista, hitaampaa syömistä ja myös kylläisyyden syntyä. Aistien virittäminen ruokailutilanteessa on yhtä hyödyllistä myös aikuisille ja päivittäiset aistimatkat voivatkin olla koko perheen yhteisiä.

Alla vinkkejä, miten lisätä vaivatta aistimista jokapäiväisissä arjen ruokailutilanteissa.

AISTI RUOKAKAUPASSA

  • Tutustukaa lapsen kanssa erilaisiin hedelmiin ja kasviksiin vihannesosastolla. Katselkaa, tunnustelkaa ja haistelkaa. Samalla, kun itse teet ostoksia, pyydä lasta esimerkiksi keräämään yksi kasvis tai hedelmä jokaista lapsen tai vanhemman vaatteissa näkyvää väriä kohti. Voit myös pyytää lasta etsimään yhden hänelle jo tutun hedelmän ja yhden vieraan, johon voidaan tutustua yhdessä kotona. Valitut hedelmät voidaan syödä seuraavaksi välipalaksi tai vaikka jälkiruoaksi päivällisen jälkeen. Tee uusien kasvisten etsinnästä koko perheen yhteinen juttu ja ottakaa vastaan #kasvishaaste
  • Katsele ja tunnustele lapsen kanssa kypsyydeltään eriasteisia hedelmiä, esimerkiksi banaaneja. Kehota lasta etsimään erikovuisia ja värisiä banaaneja ja ottamaan yksi kutakin mukaan kotiin tutkittaviksi ja maisteltavaksi. Saman voi tehdä vaikka kiiveillä ja avokadoilla. Samalla lapsi oppii kuinka tunnistaa kypsän hedelmän ja miten maku vaihtelee värin ja kypsyyden mukaan.
  • Kalatiskin ohi kulkiessa voi katsella ja oppia uusia kalalajeja. Jos lapsi on oppinut kalalajit jo koulussa, voi häntä pyytää tunnistamaan niitä tiskiltä ja kertomaan, mitä haluaisi kokeilla valmistaa yhdessä ruoaksi. Mitä, esimerkiksi vieraampia äyriäisiä ja muita uusia kaloja tiskistä löytyy?
  • Juustot ovat voimakkaan tuoksuisia ja niitä voi haistella juusto-osaston ohi mennessään. Mitä tuoksua voimakkaiden juustojen tuoksu muistuttaa? Eroavatko juustojen tuoksut keskenään?

img_3826

AISTI RUOKAA LAITTAESSA

  • Mitä ääniä ruoanlaitosta syntyy? Miltä makaroni kuulostaa keittyessään, entä riisi, kun se kaadetaan kiehuvaan veteen? Mitä ääniä syntyy, kun pannulla paistetaan kalaa tai lihaa? Kuulostavatko äänet keskenään erilaisilta? Entä miten ääni muuttuu, kun lisätään kastike?
  • Mitä tuoksuja ruoanlaitosta syntyy? Kuinka pitkälle ruoan tuoksun voi haistaa: vain keittiössä vai ulko-ovelle saakka tai jopa oven ulkopuolellekin? Voiko ovelta asti haistaa, mitä ruokaa on tarjolla?
  • Lapsen kanssa voi haistella ruoanlaitossa käytettäviä mausteita välillä silmät kiinni: tunnistatko tuoksun? Maustetta voi myös maistaa sormenpäällä, auttaako se tunnistamaan? Lapsen kanssa voi miettiä, missä tutuissa ruoissa tämän makuista tai hajuista maustetta yleensä käytetään.
  • Ruoanlaitossa voi käyttää vaihtelun vuoksi tuoreita yrttejä: vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Yrttejä voi tuoksutella ja maistella yhdessä lapsen kanssa ruokaa laittaessa. Miten yrtin tuoksu tai maku muuttuu, kun sen pilkkoo? Lapselle voi antaa myös omaksi vastuutehtäväksi pitää huolta keittiön yrttipuutarhasta. Monet yrtit jatkavat jonkin aikaa kasvua omassa mullassaan, kun niitä muistaa kastella. Näin tuoreista yrteistä riittää moneen ruokaan.
  • Lasta voi pyytää ottamaan ruoanlaitosta ja ruoista kuvia ja laittamaan ne perheen yhteiseen WhatsApp-ryhmään. Näin yhteiset ruokamuistot säilyvät ja samalla tallentuu perheen yhteinen reseptikirja, josta voi kiireen keskellä katsoa sopivia reseptejä, jotka olivat koko perheen mieleen.

img_3819

AISTI RUOKAPÖYDÄSSÄ

  • Ruoasta saa iloita ja siihen pitää voida tutustua välillä myös leikitellen. Aistien käyttö ruokailutilanteessa on tärkeää ja etenkin lasten kohdalla ruoan esittäminen visuaalisemmin, värikkäämmin ja leikkisämmin houkuttelee lasta syömään ja maistelemaan uudella tavalla.
  • Ruoka kannattaa laittaa esille pöytään selkeästi: eri kasvikset ja ruokalajit eri kippoihin, joita saa halutessaan napsia, maistella ja haistella oman maun mukaan. Jos ruoka annostellaan valmiiksi lapsen lautaselle, kannattaa ruokalajit pitää jonkin verran erillään toisistaan, jotta tunnistettavuus ja selkeys säilyvät.
  • Lapsi voi myös osallistua pöydän kattamiseen ja välillä hauskemmalla tavalla: lapsi voi etsiä ruokailuvälineet aterinlaatikosta silmät kiinni tunnustellen: mikä on haarukka, veitsi ja lusikka ja mitkä aterimet sopivat tämänhetkiseen ruokahetkeen? Lapsi voi myös valita oman ruokalautasensa sen mukaan, mistä hänen mielestään on mukavin syödä sen päivän ruoka.
  • Lasta voi pyytää ruokaillessa tai ennen ruokailun aloittamista tekemään lautaselleen eläinhahmoja kasviksista tai miettimään, mitä eläimiä pilkotut kasvikset muistuttavat. Saman voivat tehdä vanhemmat, toimien esimerkkinä lapselleen, että kasvisten syöminen on hauskaa ja mielikuvituksellista. Lopuksi kasvikset kannattaa syödä tai säilöä, ettei ruokaa mene hukkaan. Maistelu ja leikittely on tärkeää uusien makujen oppimisessa, eikä niinkään se, että lautanen syödään tyhjäksi.
  • Ruokaa voi arvuutella silmät kiinni, kun toinen syöttää. Silmien sulkeminen vahvistaa muut aistit ja kyky maistaa ja haistaa voi vahvistua.
  • Ruokaa voi välillä maistella myös nenä kiinni. Kuinka tämä vaikuttaa ruoan makuun? Jos vielä sulkee silmätkin, tunnistaako enää syömäänsä ruokaa? Ensin kannattaa maistella nenä kiinni ja yrittää maistaa ruoan tuttu maku, minkä jälkeen avata nenä ja havainnoida muuttuiko maku.
  • Kuuntele syödessä ruoan ääniä suussa. Mikä rouskuu parhaiten, mistä ruoasta ei puolestaan kuulu lähes mitään ääntä pureskellessa? Pureskellessa esimerkiksi porkkanaa tai näkkileipää voi sulkea välillä korvat: miten ääni muuttuu?

img_3825
Lähteet:
www.makumestari.net
http://www.sitra.fi/hankkeet/ruokaa-kaikilla-aisteilla-makukoulu-paivakoti-ikaisille

Mainokset

Miksi työpaikoilla ei pyrittäisi tuottavuuteen myös ravitsemuksen keinoin?

Vieraskynäilin Sydänliiton Sydänmerkki-blogiin aiheesta, josta selvästi puhutaan liian vähän. Työn tuottavuuden kasvattamista myös ravitsemuksen keinoin eli parantamalla työntekijöiden välintöntä työaikaista vireyttä ja edistämällä pitkäkestoista terveyttä ja pidempää työuraa optimaalisten ruokavalintojen avulla kannattaa kokeilla myös jokaisessa suomalaisessa työpaikassa.

Diabeetikon aterianjälkeiseen verensokeriin vaikuttavat tekijät huomioon laajemmin?

 

Tämän viikon maanantaina ilmestyi Diabetes-lehden kesäkuun numero, johon minua haastateltiin tyypin 1 diabeteksestani. Juttu on vielä ei-jäsenille salasanan takana, mutta ilmestynee avoimeen arkistoonkin pienellä viiveellä. Diabeteksen omahoito onkin ollut tämän johdosta viime päivinä korostuneesti myös omassa mielessäni. Viime aikaista pohdintaani lisäsi myös huhtikuun Diabetes ja lääkäri -lehti, jossa oli mielenkiintoisia uutisia Diabetesteknologian ja -hoidon yhdeksännestä konferenssista Milanosta (ATTD 2016).

LT, endokrinologi Päivi Hannula tiivisti konferenssista uutisia mm. Ruoka, teknologia ja diabetes -sessiosta, jossa käsiteltiin diabeteksen insuliinihoitoa ja siihen vaikuttavia ravitsemustekijöitä. ”Uutiset” eivät olleet mitenkään tieteellisesti uusia, mutta silti mielenkiintoisia ja pistävät miettimään diabeteksen omahoitoakin taas uudemman kerran.

Sessiossa Associate Professor of Medicine Howard Wolpert Joslin Diabetes Centerista kertoi ateriainsuliinin annosteluun vaikuttavista, muistakin kuin hiilihydraattilaskentaan perustuvista, tekijöistä ja esitti yllättävänkin konkreettisia uusia laskentakaavoja tähän perustuen. Hannulan jutun Wolpertin osiosta voi lukea lehden vapaasta verkkojulkaisusta sivulta 20-21.

Tiivistettynä Wolpert toi esiin, että insuliinihoitoisen diabeetikon ateriainsuliinin annostelussa tulisi huomoida ruoan hiilihydraattien määrän ja hiilihydraatti-insuliinisuhteen ohella myös ruoan proteiini- ja rasvasisältö, sillä näillä voi olla suurikin (lisäävä) vaikutus insuliinin tarpeeseen aterialla ja näin ollen aterian jälkeiseen verensokeritasapainoon parin tunnin päästä ateriasta kuin vielä useammankin tunnin päästä syömisen jälkeen. Insuliinin tarpeen ohella myös pistämisen ajoituksella on vaikutusta aterian jälkeiseen verensokeritasoon. Tutkimustuloksia ja päätelmät aterian rasvan ja proteiinin vaikutuksista voi lukea tarkemmin mm. Wolpert et al. 2015 katsauksesta tai lukea tiivistelmän mainitusta Diabetes ja lääkäri -lehden jutusta.

Myös ADA (American Diabetes Association) on maininnut näistä mahdollisista lisähyödyistä tyypin 1 diabeteksen hoidossa huom. valituille yksilöille:

”For selected individuals who have mastered carbohydrate counting, education on the impact of protein and fat on glycemic excursions can be incorporated into diabetes management.”

Minusta Wolpertin havainnot ovat mielenkiintoisia. Käytännön kannalta ADA:n linjaus on kuitenkin tarpeellinen: Kaikki eivät välttämättä hyödy hiilihydraattien ohella ruoan muiden makroravintoaineiden huomioinnista, saatika sitten laskennasta, arvioidessaan ateriainsuliinin tarvetta. Toisin sanoen heidän kohdalla on tärkeämpiäkin asioita, mihin hoitoa keskittää, kuten hiilihydraattilaskennan opettelu ja esimerkiksi ylipäänsä terveellisempi syöminen ja säännöllisempi ateriarytmi. Lisäksi Wolpertin katsauksessa korostetaan, että mm. aterian rasvan vaikutukset verensokeriin ovat myös yksilöllisiä, joten tuloksia ei voida yleistää suoraan kaikkiin tyypin 1 diabeetikoihin.

Aina on kuitenkin myös niitä, jotka voivat hyötyä lisätiedosta (ADA:n ”selected individuals”) – tai hieman laajemmasta joukosta metodeja, joilla vaikuttaa omaan verensokeritasapainoonsa. Aina ei tieto lisää tuskaa, vaan toisinaan myös tuloksia. Siksi tietoa ateriainsuliinin annosteluun vaikuttavista tekijöistä on hyvä jakaa ainakin ammattilaispiireissä. Vaikka esimerkiksi ravitsemusterapeutti ei vastaa diabeetikon ateriainsuliinin annostelusta, niin näkisin, että laajempi ymmärrys insuliinin annosteluun vaikuttavista tekijöistä on hyödyllistä myös ravitsemusterapeuteille, sillä se auttaa ymmärtämään haasteita insuliinihoitoisten diabeetikkojen omahoidossa ja tukemaan heitä hoitotavoitteissaan.

Lähteet:

Korpela-Kosonen K. Juristista ravitsemusterapeutiksi – diabetes motivoi Hennan ammatinvaihtoon. Diabetes 3/2016: 54-56.

Hannula P. ATTD 2016: Keinohaima kiinni ja käyntiin. Diabetes ja lääkäri 2/2016: 19-21. 

Wolpert HA ym. Impact of Fat, Protein, and Glycemic Index on Postprandial Glucose Control in Type 1 Diabetes: Implications for Intensive Diabetes Management in the Continuous Glucose Monitoring Era. Diabetes Care 2015 Jun; 38(6): 1008-1015

American Diabetes Association. Approaches to Glycemic Treatment. Diabetes Care 2015 Jan; 38(Supplement 1): S41-S48

 

 

Treeni, palautuminen ja ravinto

Jaksaakseen treenata, pitää jaksaa myös syödä. Ravinto on tärkeää sekä palautumisen että kehittymisen kannalta, ja sen merkitys korostuu kovaa treenatessa. Älä siis turhaan heikennä treenitehoasi unohtamalla syödä ja palautumalla puutteellisesti. Riittävä ja laadukas syöminen on tärkeää niin treeniä edeltävänä päivänä kun treenin jälkeenkin.

Treenin jälkeinen palauttava välipala kannattaa syödä noin puolen tunnin sisällä treenin päättymisestä ja lisäksi kunnon monipuolinen ateria parin tunnin päästä treenistä. Muista sekä hiilihydraatin- että proteiininlähteet ja myös riittävä nesteytys, sillä nestehukka heikentää niin fyysistä kuin kognitiivistakin suoriutumista. Ennen treeniä kannattaa välttää kauan mahalaukussa viipyviä kuitu- ja rasvapitoisia ruokia. Riittävän palauttavan hiilihydraatin ja proteiinin saa tavallisia välipaloja yhdistelemällä, kiinnittämällä hieman huomiota proteiinin laatuun (eläinperäiset proteiininlähteet, soija, kvinoa hyviä), tai halutessaan palautumis- ym. valmisteista. Jos tavoitellaan lihaskasvua, myös kokonaisenergiansaannin tulee olla riittävää, että eväiden proteiini voi ohjautua lihaskasvuun ja että lihaskasvun aineenvaihduntaan riittää ylipäänsä energiaa.

Urheiluravitsemusta voi myös jatkossa opiskella Itä-Suomen Avoimessa yliopistossa verkko-opintoina, kun opintokokonaisuus starttaa ensimmäisen kerran syksyllä. Tästä lisätietoa tulossa Avoimen sivuille. Itse aion ehdottomasti osallistua, sillä olenkin jo pidemmän aikaa odotellut vastaavaa.

Sitä ennen hyvää lisätietoa urheiluravitsemuksesta saa mm. näistä kirjoista:

  • Rinta M. Syö, liiku, kehity 2015
  • Ilander O ym. Liikuntaravitsemus 2014

Joustava syömisen kontrolli

Katsoin taannoin erästä ohjelmaa, missä kaksi naista keskustelivat ruokailutottumuksistaan. Kummatkin ovat tämän päivän kauneusihanteiden valossa ”onnistujia” − hyvinvoivia ja hoikkia. Naisten painonhallinnan metodit ja suhtautuminen syömiseen vain poikkesivat toisistaan paljon. Toinen pysyi normaalipainoisena ja hyväkuntoisena tiukan kontrollin ja syömisen rajoittamisen avulla, kun toinen taas luotti kohtuullisuuteen ja sallivuuteen syömisessä. Toisen arkipäivää oli samankaltaiset päivittäiset ruokavalinnat, ruoanlaiton sekä syömisen helppous ja mielitekojen hillitseminen muun muassa karkkipäivän avulla. Toinen puolestaan panosti ruoanlaittoon ja ruoan makuun, tuntui syövän enemmän mielitekojensa mukaan, mutta valitsi kuitenkin terveellisiä ruokia omasta tahdostaan. Miten näin erilaisilla metodeilla voidaan onnistua?

Kiinnostavaa keskustelussa oli erityisesti se, että naiset eivät tuntuneet ymmärtävän toistensa toimintatapoja: kontrollointiin tottuneen oli vaikea uskoa, että toinen pysyy hyvässä kunnossa ilman jatkuvaa tietoista eforttia. Joustavan syöjän oli taas vaikea käsittää, miksi kukaan joutuisi jatkuvasti rajoittamaan mielitekojaan, kun hänelle terveellinen syöminen oli luonnollista.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että naisten tavoitteet hyväkuntoisuuden suhteen olivat huomattavan erilaiset, mutta itse keskustelua siivitti tavoite syödä järkevästi ja toteutumistapoja pohdittiin.

Joustava vs. tiukka kontrolli?

Tämän päivän ravitsemusohjaus keskittyy enenevässä määrin syömisen joustavuuden korostamiseen ja sen hyödyllisyyteen etenkin pitkäkestoisen painonhallinnan kannalta. Sallivaa (joustavaa) ja kontrolloivaa syömistä ei voida kuitenkaan täysin erottaa toisistaan. Terveelliseen, ”onnistuneeseen” syömiseen liittyy aina jonkintasoinen kontrolli. Mikäli emme toteuta tietoista kontrollia, toteutamme sitä todennäköisesti vähintään tiedostamatta. Tiukempaa kontrollia voi myös erikseen toteuttaa itselleen vaikeampien syömistilanteiden kohdalla, vaikka muuten joustava suhtautuminen olisikin.

Syömisen kontrolli on jaettu kahtia: tiukka kontrolli (rigid control) ja joustava kontrolli (flexible control) (Westenhoefer). Tiukka kontrolli perustuu yleensä kaikki tai ei mitään -ajatusmalliin. Syöminen jaksottuu joko tiukaksi rajoittuneen syömisen kaudeksi, mikä saattaa muuttua hällä väliä -kaudeksi esimerkiksi ”repsahduksen” siivittämänä. Jos kyky käsitellä repsahdusta puuttuu ja sitä ei osata nähdä osana laajempaa, normaalin syömisen kokonaisuutta, saattaa repsahdus johtaa alamäkeen syömisessä pidemmäksi aikaa.

Joustava syömisen kontrolli perustuu ajatukseen, että myöskään syömisen ei tarvitse olla täydellistä ja että syöminen terveellisesti ”more or less” riittää ja myös todennäköisesti toteutuu paremmin pidemmällä aikavälillä (Westenhoefer). Joustava syömisen kontrolli ei tarkoita, että syömiseen ei sisälly mitään kontrollia. Joustava syömisen kontrolli muistuttaakin ajatusmalliltaan ravitsemustieteilijöiden suosimaa 80/20 -mallia, jonka mukaan riittää aivan hyvin jos 80 % syömisistä on terveellistä ja loput 20 % voi olla muutakin.

80/20 -malli
80/20 -malli olisi jokaisen suomalaisenkin hyvä kirjoittaa jääkaapin oveen, sillä selvityksen mukaan vain 18 % suomalaisista syö tällä hetkellä ylipäätänsä terveellisesti (Nordic monitoring of diet, physical activity and overweight). Tämä kertoo siitä, että monilla riittää vielä paljon parannettavaa syömistottumuksissa ja ihan perustasolla; kasvisten, kalan ja täysjyväviljan käytön lisäämisessä ja toisaalta taas prosessoitujen lihojen ja sokeristen herkkujen vähentämisessä.

Päästäkseen tuohon 18 %:n joukkoon ei syömisen kuitenkaan tarvitse myöskään olla sataprosenttisesti selvityksen kriteerien mukaista, vaan terveellisiksi arvioitujen ruokailutottumusten toteutuminen noin 80 %:sti riitti siinäkin. Ei siis kannata edes lähteä tavoittelemaan tiukkaa onnistumista kaikilla syömisen osa-alueilla, vaan muuttaa syömistottumuksia askel kerrallaan terveellisempään, terveyttä ja hyvää oloa ylläpitävään suuntaan ja suhtautua prosessiin ja omiin tavoitteisiin kokonaisuudessaan joustavasti.

Suhtautuminen syömiseen
Painonhallintaan vaikuttaa monet tekijät, eikä vähimmässä määrin psykologiset. Psykologisten tekijöiden merkitys tiedostetaan pidemmän päälle etenkin pitkäkestoisessa painonhallinnassa. Laihdutustuloksia saadaan kyllä aikaan ja monilla eri keinoilla, mutta onnistunut painonhallinta pitkäkestoisesti on edelleen valitettava kompastuskivi. Paino tuppaa tulla laihduttajille takaisin, järjestään aina ja nopeasti. Pitkäkestoista painohallintaa tukevien tekijöiden kartoittaminen onkin hyvin tärkeää.

Teixeiran et al. katsauksessa tarkasteltiin, mitkä psykologiset tekijät yhdistyvät positiivisiin painonhallintatuloksiin sekä lyhyt- että pitkäkestoisissa interventioissa. Onnistunut painonhallinta yhdistyi muun muassa minäpystyvyyden tunteeseen (Yes I can!), positiiviseen omaan kehonkuvaan (positiivisia ajatuksia itseään kohtaan) ja hyvään itsesääntelykykyyn (self-regulation). Lisäksi katsauksessa nostettiin esiin myös sisäsyntyinen motivaatio (oma huomio: motivaatiota ei voi antaa toiselle, vaan se tulee olla itsestä lähtevää) ja tapa suhtautua omaan syömiseen, mitä koskien nimeomaan joustava syömisen rajoittaminen (flexible eating restraint) yhdistyi onnistuneeseen pitkäkestoiseen (>12 kk) painonhallintaan.

Ihmisten erilaisia tapoja suhtautua syömiseen on myös tarkasteltu yhteydessä painonhallintaan (BMI), laihtumiseen ja syömishäiriöiseen käyttäytymiseen (ahmimisoireet, Binge Eating) (Westenhoefer et al.). Myös näiden osalta näyttäisi siltä, että joustava syömisen kontrolli yhdistyy parempaan painonhallintaan ja ehkäisee lisäksi myös syömishäiriöistä käyttäytymistä verrattuna tiukkaan syömisen kontrolliin. Joustava syömisen kontrolli näyttäisi siis olevan hyödyllistä niin pitkäkestoisen painonhallinnan kannalta, ”elämäntapametodina”, ja lisäksi ehkä myös syömiseen liittyvien ahdistuksen tunteiden hallinnassa.

Ajatus palautuu takaisin jutun alkuun eli keskusteleviin naisiin: vaikka kummatkin heistä ovat terveitä ja hoikkia, kumman tapa kontrolloida syömistä tukisi kokonaisvaltaista hyvää oloa, olisi ehkä pitkäkestoisempi ratkaisu ja auttaisi suhtautumaan muuhunkin elämään paremmin, itselleen armollisemmin? Voiko syömisen ajatusmallit ylipäätäänsä levitä myös muille elämän osa-alueille, joustavampaa suhtautumista omaan elämään tukien tai sitä vähentäen?

Lähteet:

Nordic monitoring of diet, physical activity and overweight. First collection of data in all Nordic Countries 2011. Julkaistu 9.10.2012.

Teixeira PJ, Carraça EV, Marques MM ym. Successful behavior change in obesity interventions in adults: a systematic review of self-regulation mediators. BMC Med. 2015 Apr 16;13:84.

Westenhoefer J. The therapeutic challenge: behavioral changes for long-term weight maintenance. International Journal of Obesity (2001) 25, Suppl 1, S85–S88.

Westenhoefer J, Stunkard AJ, Pudel V. Validation of the flexible and rigid control dimensions of dietary restraint. Int J Eat Disord. 1999 Jul;26(1):53-64.